AVAJAISET | NUORISODISKO | OLUTTELTTA/ TB:n BAARI | TORI/MARKKINAT | NÄYTTELYT
Kaikki tytöt

1. Johanna Laurila

2. Heini Yli-Antola

3. Heidi Anttila

4. Saija Sampokoski

5. Mari Mahlamäki

6. Heidi Ketomäki

7. Suvi Hautaluoma

7. Suvi Hautaluoma

on 18-vuotias lukiolainen, joka aloittaa syksyllä abiturienttivuoden Kankaanpään Yhteislyseossa. Työkokemusta on kertynyt kahvilan myyjänä, kaupan kesätyöntekijänä, puutarha-apulaisena ja rippileirin isosena. Lisäksi Suvi on toiminut paikallislehden konttoriapulaisena. Valkolakin jälkeen todennäköisin jatkokoulutuspaikka on media-alalla.

Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu perheen perustaminen. Suvi kuvailee itseään rempseäksi, iloiseksi ja hän tulee kaikenlaisten ihmisten kanssa hyvin toimeen. Hän ei tahdo kenellekään pahaa ja hänen kanssaan onkin mahdotonta saada riitaa aikaiseksi. Suvi listaa vahvuudekseen hyvät kuuntelijan taidot. Harrastuksia ovat lenkkeily, Zumba Fitness ja kirpputori. Sydäntä lähinnä oleva harrastus on musiikki, etenkin laulamisen ja lyriikoiden muodossa. Ruuanlaitto tulee Suvilla sydämestä ja kodin siisteys viehättää.

Karvian vahvuuksiin lukeutuvat huima yhteisöllisyys ja lähimmäisenrakkauden näkyminen ja välittyminen. Suvi kokee yhteistyön toimivan upeasti, eikä palveluistakaan ole pulaa, kun niitä vain ymmärretään käyttää.

“Karvia-Päivillä on valtava merkitys! Se kerää kauemmaksikin lähteneet ihmiset takaisin juurilleen ja tapahtumassa vallitseva hyvä mieli ja sosiaalisuus lämmittää sydäntäni. Tätä tapahtumaa en jättäisi väliin.” Yleismaailmallisesti Suvi haluaisi prostituution ja muun ihmiskaupan häviävän. Naisen asema pitäisi parantaa joissakin kohdissa.

Suvin motto: “Muista positiivisuus.”

TAKAISIN ETUSIVULLE