AVAJAISET | NUORISODISKO | OLUTTELTTA/ TB:n BAARI | TORI/MARKKINAT | NÄYTTELYT
Kaikki tytöt

1. Johanna Laurila

2. Heini Yli-Antola

3. Heidi Anttila

4. Saija Sampokoski

5. Mari Mahlamäki

6. Heidi Ketomäki

7. Suvi Hautaluoma

5. Mari Mahlamäki

on 18-vuotias ja aloittaa syksyllä lähihoitajan opinnot. Mari on työskennellyt muun muassa lastenhoitajana, puutarhatyöntekijänä, karkkimyyjänä ja kaupan alan työharjoittelijana. Tämän kesän Mari työskentelee paikallisella huoltoasemalla, jossa hän on toiminut viikonloppuisin apulaisena. Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu sairaanhoitajaksi tai terveydenhoitajaksi opiskelu. Mari on suunnitellut myös perheen perustamista jossain vaiheessa elämäänsä.

Mari kuvailee itseään sosiaaliseksi ja hän tulee hyvin toimeen toisten ihmisten kanssa. Vahvuuksiinsa neito listaa tarkkuuden, päättäväisyyden, iloisuuden ja rempseyden. Marin harrastuksiin kuuluu lumilautailu ja syksyllä hän aikoo aloittaa tanssiharrastuksen. Kesällä Marin voi nähdä myös puistojumpassa kuntoilemassa.

Kotipaikkakuntansa hyvänä puolena Mari näkee Karvian hyvät palvelut muihin lähiseudun pieniin paikkakuntiin verrattuna. Kulkuyhteydet Karviasta voisivat olla paremmat, mutta ajokortillista Maria tämä heikkous ei kuitenkaan haittaa enää kovin paljon. Nuorelle naiselle Karvia-Päivät ovat kesän odotettu tapahtuma, jolloin tapaa tuttuja. Yhteiskunnan ongelmaksi Mari kokee rikosten tuomioiden olevan liian lieviä ja niitä hänen mielestään pitäisi koventaa.

Marin motto: “Elä tätä päivää, uneksi huomisesta, opi eilisestä.”

TAKAISIN ETUSIVULLE