|
Kaikki tytöt
|
2.Heini Yli-Antolaon 17-vuotias lukiolainen, joka aloittaa syksyllä abiturienttivuotensa Kankaanpään Yhteislyseossa. Työkokemusta Heinille on ehtinyt kertyä seurakunnan lapsi- ja nuorisotyössä ja työkokemusta on myös kasvimaalta. Hän aikoo lukion jälkeen tähdätä sosiaalialalle, erityisesti nuorisotyöhön. Itseään Heini kuvailee sosiaaliseksi, musikaaliseksi ja ystäviensä mukaan hän on hyvä kuuntelija.“Taidan olla muutenkin hieman taiteilijasielu”, Heini naurahtaa. Harrastukset nuorella naisella perustuvat enimmäkseen musiikin puolelle. Heini on vokalistina gospelia soittavassa Uniwaje-yhtyeessä ja silloin tällöin soittelee pianoa. Ystävien kanssa vietetty aika on nuorelle naiselle tärkeää. Heini kokee vahvuudeksi sen, että Karvia on turvallinen paikka asua. Monen kunnan itsenäisyys on nykyään harvinaista ja kotipaikkakuntansa itsenäisyydestä Heini on hyvin tyytyväinen. Karvia-Päivät ovat myös Heinille kesän kohokohta. “Karvia-Päivät jatkuvat karvialaisten omana kesäperinteenä.” Heinin mielestä vanhusten hoito Suomessa on jokseenkin heikonlaista ja siihen pitäisi ehdottomasti paneutua paremmin. Myös nuorten työllistämistä olisi tärkeää parantaa. Heinin motto kuuluu: “No pain, no game”. |